Tämän vuoden aikana uutiset ovat kertoneet lähes kuukausittain raakamaisista terrori-iskuista Euroopan kaupungeissa: Istanbul, Manchester, Lontoo, Barcelona.

Elokuussa tähän uutisvirtaan oli lisättävä Suomen Turku. Nuori mies iski Turun torilla kulkeneita ohikulkijoita teräaseilla. Kaksi kuoli, kahdeksan haavoittui.

Tällaisten terrori-iskujen tekijöinä ovat yleensä nuorehkot, radikalisoituneet miehet. Teot nimetään terroristisiksi, jos tutkinnassa todetaan ideologisia motiiveja. Avainsana on radikalisoituminen. Onnettomat elämän olosuhteet ovat altistaneet heidät vastaanottavaisiksi sellaiselle maailmankatsomukselle ja teoille, jotka tuottavat kuoleman satoa. Niiden seurauksena sivulliset ihmiset joutuvat uhreiksi. Myös tekijöiden oma elämä on tämän jälkeen pilalla. Jos tekijät selviävät iskuista itse hengissä, joutuvat he oikeutetusti esivallan edessä tuomiolle näistä hirvittävistä teoista.

Heille on opetettu, että ainoa tie päästä varmasti paratiisiin islamin mukaan on kuolla Jihadissa, pyhässä sodassa marttyyrina. Ei muuta pelastusvarmuutta, ei toivoa, vain kuolema. Toinen tie on epävarma hyvien tekojen tie. Lopussa näkee, oliko elämässä enemmän hyviä vai pahoja tekoja. Nämä miehet ovat tulleet petetyiksi. Raskas vastuu on myös niillä, jotka ovat istuttaneet näiden nuorten miesten elämään tällaisia ajatuksia.

Tällaiset julmat teot herättävät monenlaisia tunteita: surua, ärtymystä, vihaa, pelkoa ja epävarmuutta, jopa kostonhalua. Mitä meidän tulisi ajatella?

Kristittyinä meidän on valvottava sydäntämme, etteivät väärät tunteet pääse valtaamaan mieltämme kaiken tämän keskellä. Sekin on valitettavasti mahdollista.

Luukas kertoo evankeliumissaan tapauksen, jossa Jeesus matkatessaan kohden Jerusalemia lähetti muutaman opetuslapsensa edellään samarialaisten kylään sananviejiksi. Mutta kyläläisten vastaanotto ei ollut myönteinen. Opetuslasten huomatessa tämän he tekivät Jeesukselle aivan uskomattoman ehdotuksen:

“Herra, tahdotko, että käskemme tulen langeta alas taivaasta ja tuhota heidät?” Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia: “Te ette tiedä, minkä hengen omia te olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja hukuttamaan vaan pelastamaan” (Luuk. 9:51–56).

Toivottomuuden, epätoivon, näköalattomuuden, pimeyden ja kuolevan maailman keskelle Jeesus lähetti omansa kertomaan ilosanoman rakastavasta Jumalasta ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen antamasta kertakaikkisesta synnit sovittaneesta uhrista ja iankaikkisesta elämästä.

Kristittyinä meidän tehtävämme on rukoilla kaikkien ihmisen puolesta, sillä Jumalan tahto on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”.

Tätä ajatelkaamme ja toimikaamme sen mukaan niin yksin kuin yhdessäkin.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16